Kuva lakeudelta

Kedonperällä luotiin uutta hiihtoperinnettä

    Kedonperän kylä on asukasluvultaan pieni mutta sydämeltään suuri kylä Limingassa. Sen tapahtumakeskukseksi on muodostunut Haaransillan kiertoliittymän itäpuolella sijaitseva puolen hehtaarin kokoinen alue, jonne kyläläiset ovat talkoovoimin rakentaneet laavua.

    Laavulle kokoonnuttiin jälleen lauantaina maaliskuun 5. päivänä, kun Kedonperän kyläyhdistyksen toimesta vietettiin Kevätriehaa. Tapahtuman vetonaulana olivat hiihtokisat. Kyläläisiä saapui kylälaavulle hieman tuulisesta säästä huolimatta isohko joukko, josta puolet starttasi sprinttikisatyylisesti ladulle muiden kannustaessa tasapuolisesti. Viidessä eri sarjassa ikäjakauma oli kolmevuotiaasta veteraaneihin.

    Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Markku Ahola totesi pienimpien lasten startatessa ilmassa olevan historian lehtien havinaa, sillä kisastartti oli ensimmäinen laatuaan kyläyhdistyksen historiassa. Aikuisten kisassa puolestaan nähtiin leikkimielisiä heittäytymisiä yli maaliviivan ankaran loppukirin päätteeksi. - Hyvä että hieman jää hampaan koloon kaivelemaan ensi vuotta ajatellen, lohdutti Markku Ahola pilke silmäkulmassa sadasosasekunnein hopealle jäänyttä. Vuodesta 2009 toimineen kyläyhdistyksen tavoitteena onkin tehdä Kevätriehasta jokavuotinen perinne kesäisen kyläjuhlan tavoin.

    Hikisen kisaurakan jälkeen maistui kuuma mehu ja makkara. Reilun pelin hengessä kaikki lapset palkittiin mitalein ja repuin. Lisää kuvia hiihtokisoista on Kedonperän kyläyhdistyksen kuvagalleriassa.

    Hiihtokilpailujen tulokset: Alle kouluikäiset: 1.Jemina Multamäki 2. Meimi Ahola 3. Aapo Ahola 4. Niilas Ahola 5. Saima Ahola 6. Reima Peltonen Ala-asteikäiset: 1. Jesse Multamäki 2. Jere Simuna 3. Annika Hintsala 4. Kati Hintsala 5. Valtteri Simuna 6. Marika Ahola 7. Miska Tissari Aikuiset: 1. Tuomo Ahola 2. Jaakko Holma 3. Leena-Kaisa Holma 4. Markku Ahola 5. Juha Ahola Seniorit (+60v): 1. Markku Holma 2. Maikki Holma

    -Pia Peltonen-

    Kedonperän hiihtokilpailut

    Kisan pienimmät osanottajat lähtötunnelmissa

  • Copyright © Kedonperän Kyläyhdistys Ry

  • Kävijälaskuri: Kävijälaskuri